11 päivää
Heissan!
Nyt on koittanut hetki, jolloin mun lähtöpäivään on jäljellä tasan 11 päivää. Sain YFU:lta lähtölentokirjeen, josta selvisi tarkemmat lentotiedot. Lento lähtee aamulla 30.8.2017 klo: 7:45 Helsinki-Vantaan lentokentältä. Kokoontuminen muiden lähtijöiden kanssa on jo kello 5:45. Kokoontumisen jälkeen koittaa ainakin mulle melko vaikea osuus, jolloin hyvästellään perhe vielä viimeisen kerran. See you next year! Sen jälkeen lähdetäänki kohti Skotlannin leiriä Lontoo Heathrown kautta. Vihdoinkin mun seikkailu alkaa, enkä malttaisi millään odottaa! Sain jo digitaalisen lentolippuni, jolloin viimeistään silloin mulle tuli fiilis, että kohta mennään. Kaikki on niin jännittävää mutta samalla myös niin ihanaa! Loistava fiilis!
Näillä viimeisillä viikoilla ollaan tehty vielä paljon kaikkia käytännönasioita, joita on pitänyt hoitaa ennen lähtöä. Kiitos siitä mun vanhemmille, koska en varmastikkaan olisi yksin osannut hoitaa esimerkiksi muuttoilmoitusta Kelan sekavilla nettisivuilla. Oon myös aloittanut jo pakkaamisen, hyvästellyt osan kavereista ja pitänyt yhteyttä mun uuteen perheeseen. Tilasin Flagshopista ison Irlannin lipun ja ostin perheelle tuliaisiksi Marimekkoa, suklaata sekä tietenkin pienen pussin aitoa suomalaista salmiakkia. Lähtö polttelee jo tosi paljon!
Kävin myös jo explooraamassa Google Earthin avulla mun tulevilla kotikulmilla. Tuun asumaan noin 1500 asukkaan Coolinamuck nimisessä kylässä. Koulua käyn Oughterardissa, johon kotitaloltani on matkaa noin. 20 minuuttia paikallisella bussilla. Galwayn keskustaan matkaa onkin sitten jo enemmän. Saavun Irlantiin Skotlannista 2.9 ja kouluni alkaakin jo 4.9. Asuinalue vaikuttaa mukavan rauhalliselta, jossa lampaat ja lehmät laiduntavat, taloissa ei ole talonumeroita ja käytössä on vielä lankapuhelimet. Koko kylä vaikuttaa tosi symppikseltä ja rennolta. Mulle kävi hyvä tuuri, koska toivoin pääseväni juuri vähän pienempään kylään kuin suurkaupunkiin. Nyt vaan en malta odottaa, että pääsisin itse elämään siellä! Totta kai muo jännittää ja moni asia mietityttää mutta samalla oon myös onnellinen ja voin rehellisesti sanoa, että en oo koskaan mun elämässäni ollu näin innostunut mistään! Välillä on vaikeaa keskittyä nauttimaan suomen ystävistä ja perheestä kun samalla vaan mielessä kelaa kaikkia asioita. Yritän kuitenkin lähteä reissuun mahdollisimman avoimin mielin ja ilman ennakko-odotuksia. Kaikke menee varmasti hyvin! No worries!
Seuraavan kerran kirjoittelenkin varmasti jo Irlannin puolelta, joten kaikki "take care" ja nähdään ensi kesänä, jos ei enää ehditä nähdä!
2. http://www.trover.com/discoveries/wall?d=v7Hr

Kuvat:
1. :https://www.irishcentral.com/roots/top-ten-walking-trails-in-ireland-see-photos-123090748-2377870212. http://www.trover.com/discoveries/wall?d=v7Hr
Kommentit
Lähetä kommentti